Näin hoidat hampaitasi

Hampaiden ja suun terveys eivät ole yhdentekevä asia. Niiden terveys vaikuttaa koko kehon terveyteen ja ne voivat olla osatekijöinä valtimonkovettumataudin kehittymisessä sekä vaikuttaa useiden kroonisten sairauksien kulkuun. Hampaiden hoito koskee kaikkia ihan pienestä vauvasta lähtien. Jokaiselle sopivia hammashoidon tuotteita on saatavilla kaupoissa ja apteekeissa. Hyvät hoitovälineet ovat edullinen sijoitus terveyteen ja hyvään elämänlaatuun, sillä hampaiden pieninkin ongelma voi aiheuttaa suurta murhetta. Hammashoidossa on muistettava, että hampaat pysyvät hyvässä kunnossa, kun kiinnitetään huomiota elämäntapoihin, harjataan hampaat päivittäin ja vieraillaan säännöllisesti hammaslääkärin luona. Näillä perussäännöillä edistetään ja ylläpidetään terveitä hampaita ja hyvää suuhygieniaa.

Terveelliset elämäntavat

Hampaat, kuten koko keho, rakastavat terveellisiä elämäntapoja. Hampaiden pahimmat viholliset ovat tupakka ja alkoholi. Etenkin yhdessä käytettyinä ne kasvattavat merkittävästi suusyövän riskiä. Tupakka heikentää elimistön puolustusjärjestelmää, ikenien verenkiertoa ja suun haavojen parantumista. Alkoholi taasen aiheuttaa hampaissa syöpymistä, suun kuivumista, limakalvomuutoksia ja suusyöpää. Säännöllinen ruokailu ja napostelun vähentäminen tekevät hyvää hampaille. Sokeria, roskaruokaa ja happamia juomia, kuten virvoitusjuomia ja mehuja, tulisi välttää. Niitä voi nauttia vähäisin määrin aterioiden yhteydessä. Liikaa nautittuna ne aiheuttavat reikiintymistä ja tulehduksia suuhun. Vesi on paras janojuoma. Juuston pureskelu ruoan jälkeen neutraloi suun.

Hampaiden harjaus ja hammasvälien puhdistus

Hampaat harjataan kaksi kertaa päivässä kahden minuutin ajan. Harjauksen aikana täytyy jokainen hammas käydä läpi yksi kerrallaan ja huomioida ienrajat, jolloin ientulehduksen riski vähenee. Kahdessa minuutissa hampaat ehtii harjata kunnolla ja hammastahnan fluori kiinnittyy hampaaseen. Tavallisen harjan sijasta tutkimuksissa on käynyt ilmi, että sähköhammasharja on tehokkaampi puhdistaja. Hammastahnaksi kelpaa aivan tavallinen kaupan fluorihammastahna. Erikoishammastahnoja voivat käyttää ne, joilla on esimerkiksi vihlovat hampaat tai aftaherkkyyttä. Hammaspesun päättää suun huuhtelu vedellä. Monet purskuttelevat vielä suuvedellä harjauksen päätteeksi, mutta sillä ei ole todettu olevan merkittävää hyötyä hampaiden terveyteen.

Hampaiden harjaamisen lisäksi suositellaan päivittäistä hammasvälien puhdistusta. Se tapahtuu hammaslangalla, hammastikulla tai hammasväliharjalla riippuen hampaiden välin koosta. Hammasvälin puhdistamisen tarkoitus on myös stimuloida ikenien pintaverenkiertoa hankaavalla liikkeellä. Tällöin ikenet pysyvät terveinä ja vastustuskykyisinä. Suuret hammasvälit keräävät helposti ruokaa ja täten ylläpitävät ientulehduksia. Hammasväliharjat täytyy valita hammasvälin leveyden mukaan. Voi olla mahdollista, että samassa suussa käytetään useamman kokoisia harjoja. Hammaslanka on paras vaihtoehto etenkin ahtaisiin hammasväleihin. Hammaslangan vaihtoehtona on hammaslankain. Sen ergonominen varsi helpottaa etenkin takahampaiden välien harjausta. Lankain on myös hygieeninen vaihtoehto, sillä siinä on vaihdettava lankaosa.

Säännölliset hammaslääkäritarkastukset

Hammastarkastuksessa hammaslääkäri tarkistaa hampaiden kunnon ja yleisen toimivuuden. Samalla hän katsoo ikenet ja suun limakalvot sekä arvioi mahdolliset sairaudet ja ongelmat. Tarvittaessa lääkäri voi ottaa röntgenkuvat joko yksittäisestä hampaasta tai koko hammasrivistöstä. Tällä tavalla voidaan havaita leukaluussa ja hampaiden sisällä tai alla piileviä ongelmia kuten reikiä. Tarkastuksen aikana puhdistetaan hammaskivi, sekä kartoitetaan ientulehdukset ja mahdolliset reiät. Tarkastuksen päätteeksi tehdään hoitosuunnitelma niiden hoitamiseksi. Suomen hammashuollon koordinointi on kuntien vastuulla. Hammashoito toteutetaan kuntien terveyskeskuksissa. Hammastarkastuksissa käydään yleensä kerran vuodessa, mutta joillekin voi riittää 2-3 vuoden hoitoväli.

Ksylitolituotteet ovat hyödyllisiä

Ksylitoli on luonnon makeutusaine ja sillä on monia hammasystävällisiä vaikutuksia. Ksylitoli katkaisee happohyökkäyksen ja ehkäisee hampaiden reikiintymistä. Ksylitolin avulla voi vähentää suun bakteeriplakin määrää ja sen tarttumista hampaiden pintaan. Tällöin plakki on helppo puhdistaa. Ksylitoli lisää syljen eritystä ja täten palauttaa suun pH-arvon normaaliksi. Riittävä päivittäinen ksylitolin määrä on 5 grammaa. 5 grammaa vastaa noin 6-10 ksylitolipurkkatyynyä tai 8-10 ksylitolipastillia. Vaikutuksen saamiseksi purkkaa pitää pureskella suussa 5-20 minuuttia kerrallaan tai syödä kaksi ksylitolipurkkaa peräkkäin. Ksylitoli on hyvä ottaa päivittäiseksi tavaksi ja pureskella sitä aina ruoan jälkeen. Se ei kuitenkaan korvaa hampaiden pesemistä.

Comments are closed.